tiistai 10. syyskuuta 2013

Ihmisen osa: Työstä ja työttömyydestä

Kari Hotakainen:
Ihmisen osa (2009, Siltala)


Neljännelle sijalle Hesarin 2000-luvun suosituimpien listalla itsensä kurotti Runeberg-palkinnollakin lahjottu Ihmisen osa. Tähän(kin) Hotakaiseen olin jo aiemmin tutustunut. 

Eläköitynyt lankakauppias Salme Malmikunnas myy elämänsä kirjailijalle, jonka on tavannut kirjamessuilla. Kirjoitusvaikeuksista kärsivä kirjailija saa 7000 eurolla kuranttia tavaraa: oikeaa elämää, josta voi kirjoittaa aidosti. Heti alussa käy selväksi, että Salme itse ei arvosta fiktiota lainkaan eikä haluaisi elämäänsä muunneltavan ollenkaan. Kirjailijan on kuitenkin tehtävä, mitä kirjailijan täytyy. Elämästä on saatava aikaan tarina, joka myy. Lukija voi sitten jäädä ihmettelemään, mikä on Salmen tarinaa ja mikä kirjailijan lisäämää. 

Salme piti lankakauppaa miehensä Paavon kanssa. Jaloissa pyöri neljä lasta, joista kolme saatiin kasvatettua aikuisiksi asti. Yksi pyöräili lapsena kaivoon. Helena on vanhin, hän on toimistotyössä konsulttiyrityksessä. Ideoiden myyminen on jotain, mitä Salme ei voi ymmärtää. Pekka on työtön ja käyttää aikaansa kuokkimalla muistotilaisuuksien buffetpöydissä ja markettien maistiaisissa. Maija on nuorin, hän työskentelee puhelinmyyjänä ja rakastaa mustaihoista miestä. ”Neekerin” tuominen näytille oli kova paikka Salmelle ja etenkin Paavolle, mutta kaikkeen tottuu.

Taustalla lymyilee jatkuvasti jokin iso paha juttu, joka liittyy Helena-tyttäreen, mutta sitä ei paljasteta ennen kuin vasta aivan lopussa. Se on myös syy, miksi fiktiota vihaava Salme myy elämänsä kirjailijalle: rahoille löytyy käyttöä taistelussa pahaa vastaan. 

Ensimmäinen lukukerta ei jättänyt Ihmisen osasta kovinkaan vahvoja mielikuvia. Sen muistin, että kyse oli hotakaismaisesta kirjasta ja lankakauppiaan elämästä, mutta muuten päässä löi melko tyhjää. Oli siis jo aikakin tutustua teokseen uudelleen. 

Malmikunnasten lasten kautta päästään käsiksi nykyajan työelämään. Erityisesti Helenaa käsittelevissä jaksoissa pureudutaan tähän aiheeseen. Hänen työssään tuntema hahmoton eksistentiaalinen ahdistus on kai jonkinlainen nyky-yhteiskunnan kansanvaiva. Elämässä ei tunnu olevan mitään käsinkosketeltavaa, pelkkiä ideoita, pelkkiä ajatuksia, pelkkää puhetta ja palaveria ja innovointia. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että kaipaisi jonnekin ”vanhaan hyvään aikaan”, vaan pelkästään sitä, että jossain vaiheessa tulee stoppi. Puheet ja palaverit menettävät merkityksensä, kun mikään ei kuitenkaan koskaan muutu. Innostusta on vaikea sytyttää jatkuvasti uudelleen, kun kadottaa tajun siitä, mistä pitäisi oikein innostua. 

Pekka on pienyrittäjien ylpeäksi kasvattama lapsi. Hän ei myönnä epäonnistumistaan sitten millään, ei myönnä pudonneensa jostain yhteiskunnan raosta alas. Pekkaa käsittelevät jaksot ovat ehkä kirjan hauskimpia, mustalla sävytetysti tietysti. Ehkä juuri sen takia Pekasta muodostui minun mielessäni jonkinlainen humoristinen sidekick-hahmo.

Maija jää epämääräisimmäksi. Hänen tarinansa ei hahmotu selkeäksi ainakaan minulle. Sen sijaan Maijan miehen, bussia ajavan Bikon kautta päästään kiinni maahanmuuttajan arkeen. Mustaihoisen, huonosti suomea puhuvan miehen elämä ei ole helppoa Suomessa, joka on vasta aivan vastikään saanut tottua muualta tuleviin ihmisiin. 

Hahmoista kiinnostavin on kuitenkin – tietysti – Salme itse. Hän saa kertoa elämäntarinaansa minämuodossa, muiden elämistä kerrotaan kaikkitietävän kertojan kautta. Onhan se jotenkin raikasta lukea kirjaa, jonka ensimmäisellä tekstisivulla päähenkilö kertoo, ettei pidä keksityistä kirjoista tai niitten tekijöistä. Ja silti juuri hänen tarinansa päätyy kirjaan. 

Teemoina ovat työelämän ja sitä kautta myös yhteiskunnan muutokset. Salme ja Paavo ovat elättäneet itsensä myymällä nappeja ja lankaa, siis jotain konkreettista. Heidän on mahdotonta ymmärtää, että nykyään voi myydä jotain olematonta, pelkkää ajatusta. Silti Salme päätyy tämänkin alan kauppiaaksi, kun myy elämänsä kirjailijalle. 

Ihmisen osa kertoo maailmasta, jossa kaikki tuntuu olevan kaupan. Elämänkin voi itselleen ostaa, kunhan vaan hinnasta sovitaan. Napit, langat, ajatukset, ihmiset; mille vain ikinä löytyy ostaja, sen voi myydä. Mutta mikä on ihmisen osa todellisuudessa, jota hallitsee vain rahan valta? Jääkö elämästä mitään jakoviivan alle, jos sitä mittaa pelkästään omaisuuden määrässä? 

Taattua Hotakaista, voisi kai sanoa. Kielellinen leikittely ja oivaltavuus saa tekstin kulkemaan kuin liukuhihnalla. Mustan huumorin laajamittainen viljely pitää minun kaltaiseni lukijan hyvin hereillä ja viihdytettynä. Hersyvät, karrikoidut, kansanoloiset hahmot tekevät tarinan kiinnostavaksi, vaikka juoni ei itsessään olisikaan kovin erikoinen. Yhteiskunnallisia teemoja käsitellään fiktion ja yksittäistapausten kautta, ja samalla tavanomaisesta tulee jotakin erikoista, jopa surrealistista.

Hotakaisen tyyli on niin omaleimainen, että kaikki eivät ehkä siitä välitä, mutta minä en ole vielä ehtinyt kyllästyä. Silti täytyy sanoa, että itse pidän Juoksuhaudantiestä enemmän kuin tästä (ja Lastenkirjasta tietysti kaikkein eniten).

4 kommenttia:

  1. Minun täytyy myöntää että en ole lukenut Hotakaista lainkaan, VIELÄ. Aion kyllä tutustua kijailijaan jo tuon Hesarin listankin takia, ja lisäksi hänen uusi kirjansa kiinnostaa suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tutustumaan, itse pidän herran tyylistä kovasti. Ehkä se pesiytyi minuun jo siitä, kun äiti luki Lastenkirjaa ilta-satuna; se on aivan hulvattoman riemukas teos!

      Poista
  2. Olen lukenut Hotakaiselta vain Juoksuhaudantien, se ei ollut ihan nappivalinta. Ihmisen osa on TBR100 -listallani eli ainakin sen aion häneltä lukea. Hesarin kuukausiliitteessä oli Hotakaisen haastattelu ja kirjailija vaikuttaa sen perusteella varsin mielenkiintoiselta ja hauskalta persoonalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pidän Hotakaisen tyylistä kovasti, mutta ymmärrän toki, että ei ehkä kaikille sovi. Sen verran ovat omanlaisiaan miehen kieli ja mieli. Joten ei varmaan sitten kannata pakottaa itseään pidemmälle, jos ei oikein nappaa Ihmisen osassakaan.

      Poista