tiistai 4. kesäkuuta 2013

Lukuhaaste: 2000-luvun parhaat kotimaiset Hesarin lukijoiden mukaan

Helsingin sanomissa alkoi tänään kymmenosainen kirjoitussarja parhaista 2000-luvun kotimaisista romaaneista. Lukijat ovat siis saaneet äänestää omia suosikkejaan, ja kymmenen eniten ääniä saanutta romaania päätyvät juttuihin, joissa kirjailijat kertovat itse teostensa synnystä.

Vaikka tällaiset äänestykset ja listaukset minua hiukan ärsyttävätkin, aion kuitenkin haastaa itseni lukemaan tämän kymmenen kärjen. Olen tässä mietiskellyt, että pitäisi ehkä saada vähän vaihtelua tälle spefi-painotteiselle dieetille, jolla olen viime aikoina ollut. Tässä tarjoutuu oivallinen valikoima (joka saattaa toki sisältää spefiäkin), jonka kirjoja määrittää kaksi mielenkiintoista kriteeriä: ne ovat tuoreita ja kotimaisia.

Se tarkoittaa sitten myös sitä, että tuskin olen montaa listan teosta aiemmin lukenut. Mielessä on jokunen jo lukemani kirja, jotka ehkä olisivat saattaneet päätyä listalle, mutta saa nähdä. Joka tapauksessa aion lukea nekin sitten uudestaan, jos ovat päässeet tähän top teniin.

En ole itseäni haastanut tällaisilla aiemmin, jos sitä ei lasketa, kun koulussa pakkoluetutettiin yhtä jos toistakin. Ymmärrän kuitenkin, että välillä on hyvä lukea sellaistakin, mihin ei ehkä muuten tarttuisi. Toisin sanoen on hyvä kai välillä tutustua muuhunkin kuin vampyyriromantiikkaan (tai näin ainakin luulen). Tämän myötä karkutie suuntaa myös uusille urille; tosimaailman rajojen ulkopuolella liihottelevaan kirjavalikoimaan alkaa ehkä tulevaisuudessa sekoittua yhä enemmän muutakin kuin spekulatiivista fiktiota.

Tuskin tulen pysymään ilmeisesti viikon välein ilmestyvien juttujen tahdissa, varsinkin jos mukana on yhtään paksumpia tai vaikeammin löydettäviä teoksia. Tai jos olen mökillä enkä lue lehteä tai käy kirjastossa riittävän usein. Lisäksi teoksista kirjoittaminen saattaa sähköttömissä mökkiolosuhteissa jäädä selvästi myöhempään. Tavoitteena on kuitenkin saada nämä luettua joissakin sopivissa raoissa urbaanin fantasian ja scifin välissä, optimistisesti ajatellen pyrin suoriutumaan tästä kesän mittaan tai alkusyksyyn mennessä (riippuen tietysti myös kirjoitusten julkaisutahdista). Ensimmäinen, Aki Ollikaisen Nälkävuosi, on jo käsissä, löytyi siskon hyllystä.

Ai niin, piti vielä mainita, että itse en siis käynyt äänestämässä, vaikka huomasin kyllä äänestyksen mainostuksen lehdessä. En mielestäni ole lukenut tarpeeksi tuoreita kotimaisia, jotta olisin voinut tehdä minkäänlaista valistunutta valikoimaa parhaista. Siksi tämä lukuhaaste sopiikin minulle mitä mainioimmin!

~ ~ ~

Lista teoksista, järjestys kymmenenneksi suosituimmasta kohti eniten ääniä saanutta (täydentyy sitä mukaa, kun Hesari kirjoja paljastaa ja minä blogia päivitän):

10. Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2012)
9. Antti Hyry: Uuni (2009)
8. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
7. Katja Kettu: Kätilö (2011)
6. Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie (2002)
5. Rosa Liksom:  Hytti nro 6 (2011)
4. Kari Hotakainen: Ihmisen osa (2009)
3. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran (2006)
2. Ulla-Lena Lundberg: Jää (2012)
1. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen haaste. :) Varmaan osan tuon listan kirjoista yritän lukea, sillä onhan se ihan hyvää perehtymistä suomalaisten kotimaisiin suosikkeihin. Nälkävuoden olin jo lukenut ennen tällaista listailua, mutta varmasti moni listalla oleva kirja on sellainen, jota en vielä ole lukenut. Ehkä en kaikkia lukemattomia lue, mutta ainakin todennäköisesti osan, jotka sattuvat syystä tai toisesta eniten kiinnostamaan. Minulle on jotenkin jäänyt sellainen mielikuva, että noita listasijoja julkaistaisiin viikon välein ja ensimmäinen paljastuisi elokuun alussa. Voin tietenkin olla täysin väärässäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olin tuohon Nälkävuoteen itse asiassa jo tarttunut aiemminkin, kuljetin sitä mökille ja takaisin kuitenkaan lukematta, mutta nyt sain keksittyä itselleni syyn oikeasti lukea se. Luen sen verran enemmän ulkomaista (ja muutenkin tällaisille listauksille epätodennäköisesti päätyvää) tavaraa, että en usko listalta löytyvän montaakaan, jonka olisin jo selvittänyt. Siksi kai tähän ryhdyinkin.

      Siinä Hesarissa taisi lukea jotain viikon välein ilmestyvistä jutuista, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kesähesari on välillä ihan oma maailmansa. Mahtavatkohan tätä tabloidikokoista nivaskaa ohentaa juhannuksen jälkeen kuten ovat aiemmin tehneet...

      Poista