Jim Butcher:
The Dresden Files 1: Storm Front
(2000)
Harry
Dresden on ammattivelho.
Leipänsä – känttynsä – hän saa yliluonnollisia juttuja
tutkivan yksityisetsivän hommista. Tummanpuhuvassa ja sateisessa
Chicagossa niitä näyttää riittävän; osia on sarjaan
ilmestynyt jo neljätoista.
Joitakin vuosia
sitten näyttivät telkkarissa Dresdenistä tehtyä sarjaa, ja
muistan sitä silloin katsoneeni. Sarja sinänsä ei jäänyt
kovinkaan vahvasti mieleen, mutta jo silloin halusin myös lukea
näitä. Nyt vihdoin muistin sitten kirjastosta etsiä käsiini tämän
ensimmäisen osan.
Monica-niminen
nainen palkkaa Harryn etsimään miestään, joka saattaa olla
sekaantunut mystisiin puuhiin. Samalla Harry auttaa poliisia
tutkimaan murhatapauksia, joissa taikuuden avulla uhrien sydämet on
revitty rinnasta ulos. Kaupunkia villitsee myös uusi huume, joka saa
ihmiset näkemään maailman uudella tavalla.
Kenellekään
koskaan dekkareita selanneelle (tai katsoneelle) ei liene mikään
yllätys, että erilliset tapaukset alkavat kiertyä yhteen lopussa.
Enemmän kuin mitään muuta, teos onkin dekkari, joka nyt vain
sattuu olemaan täytetty yliluonnollisella täytteellä.
Hahmot
ovat noir-dekkarien vakiokamaa.
Pääosan yksityisetsivähahmo – ja kertoja – on melankolisuuteen
ja angstaamiseen taipuvainen miekkonen, jonka kerronta on kuivakkaan
mustaa. Hänet ympäröidään useilla naishahmoilla – tietysti
hyvännäköisillä. Näihin kuuluu mm. kovapintainen (mutta söpö)
naispoliisi, napakka toimittaja (eli tumma kaunotar) sekä viettelevä
bordellin omistajatar (vampyyri). Heitetään mukaan vielä jokunen
mieshahmo, mafioso ja yksi kissa, niin soppa on valmis.
Voisi ajatella,
että onpa kliseistä, mutta ei se ihan niin mene. Yliluonnollinen
näkökulma tuo tarinaan uutta. Oikeastaan voisi jopa sanoa, että
toimiakseen tämä vaatii juuri näitä ennalta tunnistettavia
hahmoja, jotka on jo kohdannut niin monta kertaa ennenkin, mutta
yleensä realistisemmassa ympäristössä.
Taikuus
on oleellinen osa tarinaa, ei pelkkää kuorrutusta.
Vaikka dekkarielementit ovatkin teoksessa vahvoja, ovat ne kuitenkin
vain toinen puolikas; vasta fantasian kanssa se muodostaa
kokonaisuuden.
Taikuuden toiminta
on toteutettu teoksessa kiinnostavasti. Se on kuin energiaa, jota
velho voi ohjata haluamaansa suuntaan. Mikään ei kuitenkaan ole
lukkoon lyötyä: esimerkiksi taikajuomien reseptit vaihtelevat
tekijän mukaan. Ainesten merkitys velholle itselleen on oleellista
niiden käyttämisessä. Toimii mielenkiintoisemmin kuin Harry Potterissa.
Storm Front
on selvästi ajateltu alkuosaksi sarjalle.
Hahmoja vasta esitellään – esimerkiksi Bob, pääkalloa asuttava
henki, jää vielä hyvin vähäiselle huomiolle. Maailmaan kuuluvia
fantasiaelementtejä vain hiukan vilkaistaan. Jään haluamaan
lisää. Onneksi seuraava osa on kirjastosta jo lainassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti